Elintarviketeollisuuden älykkäät ratkaisut ja kasvun mahdollisuudet

Ruuan ja ravinnon merkitys sekä ihmisten kulutuskäyttäytymisen muutokset ovat tekemässä ruuasta entistä merkittävämmän tekijän.

Elintarviketeollisuuden teknologia- ja tuotantoprosessien keskeiset muutokset noudattelevat yhteiskunnan yleisiä trendejä: globalisaation vastapainona lähipainotteisuudelle annetaan suuri arvo, terveellisyys on tärkeimpiä tavoitteita sekä automaatiota opetellaan hyödyntämään koko ajan enenevissä määrin.

Kyse on paitsi yhteiskunnallisesti, myös kansantaloudellisesti hyvin merkittävästä alasta: elintarviketeollisuus on Suomen teollisuudenaloista neljänneksi suurin. Se työllistää kokoaikaisesti n. 34 000 henkilöä lähes 1800 yrityksessä.

Kuluttajalähtöisyys ja uudistuminen ovat alati kansainvälistyvässä kotimaisessa liiketoimintaympäristössä elinehtoja. Alan kasvun parhaat mahdollisuudet ovat viennin kehityksessä.

High Metal on vahva toimija elintarviketeollisuuden kehityksessä alan yritysten ja tutkijatahojen kumppanina ja sopimusvalmistajana. Meillä on vankka kokemus ja asiantuntemus elintarviketeollisuudesta ja myös viennistä, erityisesti meijerialalta ja juustonvalmistuksesta.

Kirjoitimme nyt katsauksen kaikille alalla työskenteleville ja elintarviketeollisuuden ratkaisuista ja tulevaisuudesta
kiinnostuneille.

Oppaassa kerromme mm.

  • megatrendeistä ja ravinnon uusista merkityksistä,
  • suomalaisen elintarviketeollisuuden mahdollisuuksista sekä
  • uudistuvan elintarviketeollisuuden älykkäistä ratkaisuista ja palveluista.

Lataa opas täältä