Autamme vastaamaan elintarviketeollisuuden trendeihin

Elintarviketeollisuuden teknologia- ja tuotantoprosessien keskeiset muutokset noudattelevat yhteiskunnan yleisiä trendejä: globalisaation vastapainona lähituotannolle annetaan suuri arvo, elintarvikkeiden terveellisyyttä sekä ruoantuotantoketjujen jäljitettävyyttä pidetään erittäin tärkeänä ja kasvihuonepäästöjen alentaminen on noussut yhteiseksi tavoitteeksi. Maitoa ja lihaa korvaavia raaka-aineita tutkitaan ja jalostetaan, mutta samalla myös maataloutta kehitetään.

Ajan vaatimusten mukaiset laitteet ja prosessit

Uudet raaka-aineet ja muuttuneet ruokailutottumukset haastavat elintarviketeollisuuden yrityksiä kehittymään ajan vaatimusten mukaisesti. Me panostamme vahvasti uusien tuotantokonseptien kehittämiseen ja uuden teknologian hyödyntämiseen myös alkutuotannon puolella.

Laitteiden ja tuotantolinjojen lisäksi suunnittelemme ja kehitämme asiakkaittemme kanssa prosesseja palveluineen uudistuvan elintarviketeollisuuden haasteisiin.

Tutustu asiakkaisiimme

Case: Kurkun vertikaalikasvatusta Piikkiössä

Luke kehittää korkeiden tuotantokasvien vertikaaliviljelyratkaisua Business Finlandin myöntämän Research to Business -rahoituksen avulla. High Metal on projektissa mukana vertikaaliviljelylaitteiston teknisen suunnittelun ja valmistusteknologian osaamisen kautta.

Lue lisää

Case: Luke vertikaaliviljely

High Metal Oy kehittää Luonnonvarakeskukselle uutta tuotantokasvien vertikaaliviljelyn tuoteperhettä. Haastattelimme Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Titta Kotilaista yhteistyön tiimoilta.

Lue lisää

Case:  Luken uudenlainen kalanviljelyratkaisu

High Metal Oy on auttanut luonnonvarakeskuksen kehittämän uudenlaisen kalanvijelyratkaisun konseptin jalkauttamisessa käytäntöön.

Lue lisää

Ota yhteyttä

Kysy lisää elintarviketeollisuuden ratkaisuista asiantuntijaltamme:

Katja Häkkä
katja.hakka@highmetal.fi
+358 50 398 7538