Katja Häkkä Elintarviketeknologioiden Liiketoimintajohtajaksi

High Metalin elintarviketeknologian puoli sai maaliskuussa vahvistusta, kun Katja Häkkä aloitti meillä elintarviketeknologian uutena liiketoimintajohtajana. Katja on elintarvikealan kokenut ammattilainen, jolla on pitkä tausta tutkimuksesta, tuotekehityksestä sekä innovaatiosta. Hän on työskennellyt aiemmin alan isoimmille toimijoille Suomessa, kuten Daniscolla sekä Valiolla, ja siirtyi High Metalille Euroopan Innovaatio- ja teknologiainstituutin innovaatio-ohjelmapäällikön tehtävistä. Katja tuo tiimiimme vankkaa lisäosaamista elintarviketeknologioiden saralla, ja tulee auttamaan meitä kasvustrategiamme viemisessä eteenpäin.

”Olen todella innoissani päästessäni työskentelemään High Metalin ammattilaisten kanssa, ja samalla kasvattamaan myös omaa osaamistani elintarviketeknologioiden saralla. On upeaa päästä työskentelemään osana pitkän linjan suomalaista, vastuullista ja innovatiivista kasvuyritystä.

Uskon vahvasti High Metalin kasvuun elintarviketeknologioiden alueella. Näen meidät tulevaisuudessa vahvana teknologiayrityksenä, joka pystyy tarjoamaan asiakkailleen innovatiivisia, laadukkaita ja tehokkaita ratkaisuja ruoantuotantoon”, Katja kertoo.

Katja Häkkä
Puh: 050 3987538
katja.hakka@highmetal.fi